Kulkukauppiaat

Erkki Taipale, Taipaleen talon nuorempi poika oli kulkukauppiaana 1900-luvun alkupuolella. Asui myöhemmin Asunnalla tyttäriensä ostamassa talossa.

Erkki Taipale oli vähän taikauskoinen, jos häntä vastaan tuli ensimmäiseksi aamulla nainen, hän ei lähtenyt eteenpäin, vaan palasi tekemään uuden lähdön. Erkki sanoi, -- tule istumaan mosselon päälle.

Erkki Pekonen, myöskin Taipaleesta, mutta multialaista sukua, hän oli lyhytaikaisesti kulkukauppiaana.

Lumppu-Aleksi, kulki huonolla hevosella, jota pihaa ajaessaan kohteli kuin parempaakin oritta, kielteli ja komensi ikäänkuin se olisi jaksanut ryöstää juoksuun. Lumppu-Aleksi keräsi lumppuja ja möi allakoita, hänellä oli kaulassa rinkelinaru, josta antoi lapsille syötäväksi.

Jukka-Aapo, osti jouhia ja eläinten rakkoja, toimi muutenkin kauppiaana.

Hirvi-Iiska Liesperältä kulki hevosen kanssa ja möi peltiastioita ym. Iiskan oli tapana sanoa, hilikku piikki, tarkoittaen kaksikymmenviisipennistä, siitä tuli tapa sanoa: " Hilikku piikkiin, sano Hirvi-Iiska."

Peurasen Tauno kiersi ensin käsikärryllä ja sitten autolla aina 1970-luvulle asti.

Aihe

Keuruu, kylät, kulkukauppiaat, kulkukauppa, muistelu, muistot, kokemuskerronta

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Tekstissä kerrotaan muistoja Asunnan, Ampialan ja Huttulan kylillä kiertäneistä kulkukauppiaista.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Julkaisija

Keuruun kaupunginkirjasto

Aikamääre

1900-luku

Luontiajankohta

1991